Warm-Up
Warm-Up
  • Mikä on päällimmäinen tunne tänään?

    Vaihdetaan kuulumiset ja keskustellaan edellisestä kerrasta. Kerrataan päivän ohjelma.

Kokeilun purku: Tavoitteisiin ohi karikon
Kokeilun purku: Tavoitteisiin ohi karikon
  • Oman kokeilun arvio ja keskustelu

    Käydään läpi kokeilun onnistumista ensin itsenäisesti pohtien, sitten ryhmän kanssa keskustellen.

     

    Osallistuja pohtii itsenäisesti esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

    Miten onnistuit asteikolla 1-10?

    Mikä toimi?

    Mitä opit?

    Haluaisitko jatkaa tätä kokeilua?

    Mikä oli haastavinta?

    Mikä voisi helpottaa kokeilun toteuttamista jatkossa?

     

Yhdessä juttelu
Yhdessä juttelu
  • Unelmat ja tavoitteet osana arkea

    Pohditaan yhdessä unelmien ja tavoitteiden merkitystä arjessa. Keskustelua voidaan käydä esimerkiksi alkuun siitä, millaiset arvot tuntuvat tärkeiltä ja millaisia asioita haluaisi elämään lisää. Pohditaan yhdessä, voiko oman unelman hahmotella osatavoitteiden avulla suunnitelmaksi.

     

    Keskustelukysymyksiä:

    Miltä elämä voisi näyttää viiden vuoden päästä?

    Millaisia arvoja omaan toimintaan liittyy?

    Mitä elämään olisi mielekästä saada lisää?

     

    Unelmia voidaan hahmotella unelmakartan avulla. Leikkaa lehdistä unelmaasi liittyviä kuvia ja tekstejä ja liimaa ne tyhjälle paperille. Unelmakartan voi toteuttaa lehtileikkeistä, piirtämällä, kirjoittamalla tai tekemällä kuvakollaasin netistä löytyvien kuvien avulla.

     

    Omia unelmia voidaan hahmotella myös piirtämällä jana, johon kirjataan unelman toteutumista jarruttavia ja  edistäviä tekoja. Esimerkiksi se, ettei tupakoi, voi edistää omia tavoitteita. Janatehtävä voi helpottaa omien arvojen tunnistamista.

  • Sovitaan yhdessä seuraavan kerran ohjelma

    Suunnitellaan yhdeksännelle kerralle pieni tapa juhlistaa ryhmään osallistumista.

     

    Suunnittelun vinkkejä:

    Uuteen luontokohteeseen tutustuminen

    Satokauden mukainen hedelmäsalaatti

    Rentoutumisharjoitus puistossa

    Juhlapuheita piknikillä

     

    Mistä halutaan onnitella itseä ja muita? Mikä on ollut opettavaisinta?

Wrap up
Wrap up
  • Mitä vien mukanani tältä ryhmäkerralta?

    Käydään läpi osallistujien loppufiilikset ja kysymykset.

     

    Jokainen pääsee kertomaan mitä ajatuksia ryhmätapaaminen herätti. Keskustelun tukena voi hyödyntää kuvia.

     

    Ohjaaja voi kysyä esimerkiksi:

    Mikä tässä tapaamisessa oli mukavaa?

    Jäikö jokin asia erityisesti mieleeni?

    Millainen tunne kuvaa olotilaani?

    Mitä ajatuksia tai tunteita nousee tuleviin tapaamisiin liittyen?

Tehdään yhdessä

Nautitaan yhdessä liikkumisesta
Nautitaan yhdessä liikkumisesta

Kotitehtävät

Kiitollisuuspäiväkirja (vapaavalintainen)
Kiitollisuuspäiväkirja (vapaavalintainen)

Ennen seuraavaa ryhmätapaamista halukkaat voivat kokeilla kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamista.

Kirjoita joka päivä 3-5 asiaa, joista olet kiitollinen.

Kiitollisuuspäiväkirja on henkilökohtainen.

Muut tarvikkeet

Paperia ja kyniä unelmakartan tekoon.